keskiviikko 10. elokuuta 2016

Rajapyykkejä

Tasan kaksi kuukautta omassa kodissa!
Asunto on alkanut tuntumaan toden teolla kodilta, ollaan jopa pidetty pienehköt tuparit muutamalle kaverille. Kaikkien naapureiden kanssa on tavattu (tosin viimeinen osaltani eilen) ja on vaihdettu numerot ja sähköpostiosoitteet. 
Hankimme yhteiselle takapihalle pöydän ja tuolit (tietysti Ikeasta), joita on tullut testailtua tässä lähipäivinä oikein urakalla. 
Tänään myöskin kävin ensimmäistä kertaa ihan yksikseni kävelylenkillä lähimaastossa. Kyllä, kahteen kuukauteen en ole poistunut asunnostamme yksin. Paitsi viemään roskat ja tapamaan miestä keskustaan, mutta niitä ei lasketa. Sekin kertoo osaltaan siitä että ympäristö on alkanut tuntumaan tutulta ja vähemmän jännittävältä. Silti en edelleenkään lähde hämärässä tai pimeässä yksi ulos, vaikka oma asuinympäristö onkin rauhallinen, niin lähikaduilla tapahtuu ryöstöjä päivittäin. 
Seuraavaksi pitäisi valikoida joku etappi listalta ja lähteä roadtripille. Vaikea valinta kun haluaisi käydä joka paikassa heti! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti