Happy holidays!

Kun tulevaisuus on kysymysmerkki

Joulu ja vuoden loppuminen on aina jotenkin ollut stressaavaa aikaa. Tänä vuonna vuoden loppuun ja vaihteeseen osuu vielä työpaikan muuttaminen, se se vasta on pientä stressiä saanutkin aikaan, muun työstressin ohella. 

Ehkä kaikesta tästä johtuen, ensi vuosi on alkanut tuntumaan hyvinkin pelottavalta ja ahdistavalta. Missä me ollaan ensi vuonna? Onko tämä viimeinen joulu ja vuoden vaihde Suomessa. Tuntuu että ensi kevättä ja kesää suunnittelee niin, että kaikkea tekee vielä sen yhden kerran, kun vielä kerkeää. Miten kykenisi jättämään kaverit tänne toiselle puolelle maapalloa. Kaikki ne uudet mahtavat ihmiset joihin on ollut aikaa tutustua vasta reilu vuosi. Miten? 

Tuntuu että aika loppuu kesken.

Calming view

Pitkiltä tuntuneiden työpäivien nuuduttamana päätin vihdoin eilen kurvata tutulta kotimatkalta Toikoinrantaan istuskelemaan siksi aikaa kunnes aurinko häipyy horisontin taa. Ja saatoin ennen matkaan lähtemistä vilkaista seuraavien päivien sääennustettakin ja todeta että aurinkoa ei välttämättä tule näkymään ainakaan ihan heti lähitulevaisuudessa. 

Hyvä päätös! 

Ulkomaille asumaan

Moni on varmaan jossain vaiheessa elämäänsä haaveillut elämästä ulkomailla. Itse olen haaveillut elämästä Amerikassa jo muutamia vuosia. Pieni, ihan oikea mahdollisuus on aina ollut olemassa miehen töiden vuoksi, mutta haaveilut ovat jääneet kuitenkin aina haaveiluiksi. 

Nyt sitä sitten vuosien jälkeen ollaan tilanteessa, että lähtö voi tulla hyvinkin nopeasti jos on tullakseen. Tilanne pään sisällä on ihan hullu, kun ei mikään ole läheskään varmaa, mutta kuitenkin mielessään tekee jo listoja tarvittavien asioiden hoitamiseksi. Ja niiden lisäksi on miljoonia kysymyksiä joihin kukaan ei vielä tiedä vastausta...

Asunnosta on helppo päästä eroon, myydään auto, moottoripyörät jää säilöön sinne missä ovat olleetkin, mökki jää kavereiden käyttöön, mitä tehdään kaikelle irtaimistolle, otetaanko mukaan vai myydäänkö pois, mihin päin uutta kaupunkia pitäisi muuttaa? Miten ihmeessä kissat saa muutettua? Pystynkö jatkamaan omia töitä Suomeen ulkomailta käsin? 

Yhtäaikaa on innostunut ja peloissaan. Ja silti pitäisi osata elää elämäänsä ihan normaalisti eteenpäin, liikoja suunnittelematta. Jospa sitä lähtöä ei tulekkaan.

♪ SIA - CALIFORNIA DREAMIN`

Sunnuntaiajelu Kruunuvuoreen

Kruunuvuoren hylätty huvila-alue on parasta mitä juuri tänä sunnuntaina kaipasi. Mystisiä huviloiden raunioita, viimainen kevättuuli ja kaunis maisema.

Desert living

Aavikko on vienyt palan sydämestäni, se on selvää.

Ja mikä ilo on löytää kaiken sen hiekan keskeltä mahtavia ihmisiä, kuten Jay ja Stephanie jotka ovat tehneet hienoja asioita aavikkonsa hyväksi. He tarjoavat majoitusta maillaan muutamassa mökissä, joissa mieli lepää ja tälläinen metsän keskelläkin kasvanut pääsee nauttimaan aavikon mahtavuudesta kaikessa rauhassa.

Me valitsimme majoitukseksemme pitkien hiekkateiden päässä nököttävän Sunever -mökin joka huokui vanhaa aikaa. 

Sedona, AZ

Eilen juhlittiin Cinco De Mayoa. Viime vuonna tähän aikaan minulla ei ollut hajuakaan kyseisestä juhlapäivästä. Oli onni että tuona Toukokuun viidentenä päivänä kaarroimme automme nokan kohti Arizonan Sedonaa. Majapaikkamme emäntä valaisi meitä pitkän päivän matkanneita, että voisimme rentoutua kaupungilla juhlahumussa. Emäntä huomattuaan kysymysmerkit päämme päällä antoi lyhyen sepustuksen juhlapäivän taustoista. Lopulta mahtavat maisemat veivät kyllä kokonaisvaltaisesti huomiomme ja juhlinnat jäivät toissijalle.

Kukapa ei näitä värejä ja muotoja jaksaisi tuijotella useammankin tunnin taikka päivän...

Beautiful concrete jungle

New York. Manhattan. Vuosi 2008.

Majapaikan ympäristöä eri vuorokauden aikoina.

Helsinkiä kauneimmillaan

Silloin kun aurinko paistaa on joskus suunnattava ulos, vaikka ei juuri huvittaisikaan. 

Spring blues

Aurinko on hellinyt ainakin meitä eteläisessä suomessa majailevia jo pidemmän aikaa. Kadut on puhdistettu hiekoitushiekasta ja jäljelle on jäänyt vain hienoin hiekkapöly, mikä kivasti kutittelee kurkkua ja nenää sekä parhaimmassa tapauksessa sumentaa myös näkökentän. Ihmiset parveilevat jo päivän lämpimimpinä hetkinä puistoissa ja ensimmäiset kukatkin ovat puhjenneet loistoonsa tienpientareilla. Varmoja kevään merkkejä!

Toisten nauttiessa tästä valon lisääntymisestä ja kesän lähestymisestä, olen itse vajonnut totaaliseen koomaan. Joka kevät se on vastassa, se äkillinen valon määräkö se on vai mikä kun saa ihmisen mielen säikähtämään ja tulee tarve ryömiä turvallisen kodin synkimpään nurkkaan harmittilemaan, ettei itse osaa nauttia tästä mahtavasta kevään tulemisesta. Rasittavaa aikaa, mutta onneksi...onneksi, kestää vain muutaman viikon. 

Parasta on antaa mielen ja kropan levätä, antaa niille aikaa tottua. Ja muistaa että kyllä se parempi päivä lopulta on jossain siellä nurkan takana odottelemassa. Ja niinpä se itselläkin lopulta tuli vastaan viikonloppuna. Synkkä mieli kuopattiin lopullisesti kun moottoripyörä saatettiin taas pykälän lähemmäs ajokautta ja taustalla soiva musiikki sai pepun heilumaan!

Oulu

Vuoden ensimmäinen matka suuntautui pohjoiseen. Kaupunkiin, jossa en koskaan aiemmin ollut vieraillut. Oulu, paikka jossa on paljon lunta, pakkasta ja poroja... vai kuinkas se nyt menikään. Vai oliko se joku muu kaupunki? Noh, tällä kertaa Oulu tarjosi kuitenkin lämpimämpää ilmaa kuin Helsingissä ja lumipeite oli muuttunut jääksi. Poroja sentään kohtasin! Ja tietysti toripolliisin.