keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Talon etsintää

Vuosi on vaihtunut ja samalla alkaa häämöttää meidän kahden vuoden vuokrasopimuksen loppu tässä asunnossa. Vaikka asunto ja naapuritkin ovat olleet mitä kivoimpia, ollaan mietitty josko etsittäisiin joku uusi paikka.
Suomessa asuessa me oltiin kovia mökkeilijöitä ja siellä se mökki meitä edelleen odottelee kun vaan päästään siellä käymään. Tuumailtiin josko mökin kaipuuta täällä maapallon toisella puolella helpottaisi omakotitalossa asuminen. Ja siitäpä se ajatus sitten lähti!

Etsinnässä on nyt siis pieni omakotitalo pihalla mielellään tältä samalta asuinalueelta missä nytkin asutaan. Autotalli olisi myös pelkkää plussaa. Tässä kun asuntoilmoituksia olen selaillut ei sinäänsä ole tullut yllätyksenä että Noe Valleyssä omakotitalot ovat jättimäisiä ja vuokrat sen mukaan huikeita. Kuinka moni kahden ihmisen talous haluaisi elää 300 neliön talossa, puhumattakaan noin 10 000e vuokrasta kuussa. Ei ainakaan me.

Useasti pienemmät mökit sijaitsevat sitten toisen omakotitalon takapihalla, mikä ei välttämättä olisi mikään ongelma. Jostain ollaan kuitenkin valmiita tinkimään, koska onhan se nyt selvää ettei juuri sitä unelmien taloa välttämättä tule vastaan.

Tänään lähetin ensimmäisen sähköpostin taloaan vuokraavalle henkilölle, jännityksellä jäädään odottelemaan saadaanko näillä kuumilla asuntomarkkinoilla edes vastausta.
































torstai 4. tammikuuta 2018

Maanjäristys

Mother Nature herätti meidät viime yönä kello 2:39 kivasti heiluttelemalla sänkyä. Pöllämystyneenä katseltiin toisiamme siinä herättyämme ja todettiin siinä heiluvassa sängyssä että, ei hitto maanjäristys! Muutaman sekunnin se kesti ja kovaa nitinää piti sängyn lisäksi myös puurakenteet. Heijausliike oli samanlainen kuin edelliselläkin kerralla, pohjois-etelä suuntainen.
Hetki tuli siinä odoteltua että josko heti perään tulee lisää, mutta hyvin pian kaivoin puhelimen esiin ja aloin tutkimaan missä oli järistyksen keskipiste. Ja todellisuudessahan siis tuli kauhisteltua lähiympäristön ihmisten kanssa twitterissä aika kauan tapahtunutta ennen kuin lopulta aukaisin Earthquake applikaationi ja tallensin kuvan puhelimeeni.



Järistyksen keskipiste sijaitsi siis tuolla East Bayn puolella. Haywardin siirros oli tällä kertaa se kohta joka päätti siirrellä itseään. Näin se oli viimekin vuonna, mutta järistys oli viime öisen 4.5 sijaan silloin 2.3 magnitudia.Vaikkakin se heilutteli meidänkin taloa ihan huomattavasti, ei kissojen suht täydestä vesilasista edes läikkynyt vettä yli. Jossain päin Bay Areaa oli kaupan hyllyistä tipahdellut muutamat tavarat lattialle ja joku kiukkusi twitterissä että juuri saumatut seinät irvistivät taas kivasti. Eli ei sen suurempia tuhoja tälläinen hytkyttely tuottanut.

Seuraavaa odotellessa, hyvää uutta vuotta!