Tänne muuttaessa yksi asia oli selvää, tähän perheeseen ei ihan heti uutta autoa hankita. Oli myös selvää että moottoripyörä kyllä hankitaan. Se ei lopulta ollutkaan mikään maailman helpoin homma.
Jo ennen muuttoa selailtiin kaiken maailman sivustoja läpi, josko jostain tupsahtaisi vastaan vanhahko Harley-Davidson. Juuri mikään kauppahan täällä ei myy vanhoja pyöriä, oli siis turvauduttava Craigslistiin ja yritettävä sieltä huijareiden seasta löytää joku asiallinen kauppamies. Asiaa vaikeutti vielä hieman vakuutus kiemurat ja ajokortti asiat. Näistä syistä yritettiin pyörää löytää vielä suht läheltä. Kaikilla näillä kriteereillä tuntui pyörän löytäminen lähestulkoon mahdottomalta aika ajoin. Mutta lopulta silmiin osui nämä kuvat.
Ilmoituksessa myyjä kertoi hyvin tarkkaan mitä oli pyörälle tehnyt ja tuntui sähköpostien välityksellä rehdiltä kaverilta. Pienellä googlailulla tarkistin vielä, että kaikki myyjän kertomat faktat pitivät paikkaansa.
Niinpä suuntasimme tavallista koleampana perjantai aamuna ensin ostamaan kypärää koeajoa varten ja tämän jälkeen pankkiin. Mukavaa sinäänsä että pankissa olivat kovin huolissaan ison käteissumman nostamisesta, koska useasti ihmiset tälläisissä tapauksissa joutuvat ryöstön kohteeksi. Yritimme vakuutella että kaiken pitäisi olla ok.
Sitten lähdimme suuntaamaan matkaamme lahden itäpuolelle. Bart -juna vei meidät kolmessa vartissa ensin Walnut Creekiin, jossa San Franciscon hyinen ilma muuttui järkyttävän kuumaksi helteeksi. Hetken pilvetöntä taivasta ja kuumuttaa ihmeteltyämme hyppäsille Uberin kyytiin ja otimme päämääräksemme San Ramonin, joka sijaitsi puolen tunnin ajomatkan päässä.
Moottoripyörän myyjä asui aidatulla alueelle, jonne pääsi vain vartiokopin kautta. Tämä oli kyllä jo aiemminkin tiedossa, mutta kyllä ajatus vielä tässäkin vaiheessa huvitti, kun mietimme kuinka iso mahdollisuus olisi tulla ryöstetyksi tälläisellä alueella.
Brian otti meidät iloisesti vastaan autotallinsa ovella ja tuntia myöhemmin olimme sopineet ostavamme pyörän. Brian kävi vielä kerran ajamassa korttelin ympäri ja tässä kohtaa pienen kiitävän sekunnin ajan mietimme, että noinkohan hän kykenee luopua tekeleestään. Omien sanojensa mukaan uskoi kyllä pyörän lähtevän oikeaan kotiin, joten rahat tiskiin ja kuljetusta hommaamaan.
Lopulta hengailimme Brianin kanssa heidän autotallissaan lähemmäs kaksi tuntia ennen kuin Mannie tuli trailerillaan meitä hakemaan. Uskomatonta miten vieraanvaraisia ihmiset täällä päin ovat. Tarjottiin vettä ja olutta toki asiaan kuuluvasti, pistettiin retkituolit pystyyn että päästiin lepuuttamaan jalkoja välillä. Hetken jo kauhukseni luulin että kutsuvat illallisellekin, kun perheen lapsetkin tulivat kotiin syömään. Ei sentään.
Mannien kurvatessa paikalle kello oli jo illan puolella.
Köröttelimme leppoisasti vajaassa tunnissa takaisin San Franciscoon onnellisina moottoripyörän omistajina. Kyllä sitä vielä oman kodin edustalla tuli ihasteltua ja kuvia räpsittyä vaikka San Ramonin lämmin ilma olikin taas muuttunut rannikon hyiseen viimaan.
 |
| Onnelliset omistajat |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti