perjantai 2. kesäkuuta 2017

Pitkä loma Suomessa

Viikko kotona ja pikku hiljaa alkaa olemaan taas elämän rytmissä kiinni.
Joka kerta Suomesta palatessa on haikea fiilis, kun joutuu aina uudestaan ja uudestaan jättämään rakkaat ihmiset taakseen. Se on raskasta vaikka koittaakin keskittyä vain niihin ihaniin hetkiin mitä on yhdessä tullut vietettyä.
Viikossa se pahin piikki siitä ikävästä kuitenkin tasoittuu ja voi hymyssä suin pläräillä loman kuvasaldoa!

Glo Hotelli palveli meitä huikeat pari viikkoa Helsingissä.
Ilomielin sinne aina palaa, varsinkin mahtavan aamupalan ansiosta.
Sain ainakin tarpeeksi ruisleipää ja karjalanpiirakoita munavoilla!

Ensimmäisen lomaviikon aikanahan tuli sitten rännän lisäksi myös ihan
 ehtaa lunta! Tässä yhden päiväkävelyni uhkaava taivas Eteläsataman tienoilla. 

Onneksi oli myös näin kauniita päiviä ja lämmintäkin yllinkyllin.
Päiväkävelyllä Töölönlahdella.

Vanhempien luonakin ehti piipahtaa viikonlopun verran, yhden päivän sijaan.

Maalaismaisemissa kävely <3

Yksi suurimmista syistä pitkään lomaan oli mökin kattoremontti.
Kiitos reippaiden apulaisten saatiin homma hoidettua ennätyksellisen
lyhyessä ajassa ja jäi aikaa lomailullekin.

Vanhoilla huudeilla Kallion liepeillä.

Toinen iso syy Suomen vierailuun oli motskariporukka.
Näitä tyyppejä on aina ikävä ja onneksi aikaa tulikin vietettyä
 yhdessä tällä reissulla useampaan otteeseen <3

 Ja kuten aina edellistenkin ressujen aikana, tuli jo mietittyä milloin seuraava lento suuntaisi Helsinki-Vantaalle. Ja josko joidenkin lennot suuntaisivat San Franciscoon!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti