keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Viikonloppu Montereyssa

Otettiin viime perjantai töistä vapaaksi ja suunnattiin nenät kohti etelää. Tällä kertaa määränpäänä oli Monterey. Lauantaina vierailtiin vielä naapuri kylässä, Carmel by the Seassä.
Matka alkoi kuitenkin hieman takkuisesti kun vuosia parhaana motskarin penkkinä pitämäni kottikärryn sisärengas tuntuikin yllättävän huonolta. Parin kilometrin jälkeen se vielä päätti räjähtää ahterini alla...
Vararenkaalla päästiin kuitenkin takaisin kotiin ja mies kävi läheisessä moottoripyöräliikkeessä hankkimassa ihan oikean imukupillisen takamatkustajan penkin. Näillä siis lähdettiin uudestaan matkaan.

Kahvi- ja kartanlukutauko Miramar Beachillä.

Jossain kohtaa Hwy 1:stä.

Ja jälleen kerran voi todeta että ei ihme jos tiet on välillä poikki maasortumien takia.

Selfie.

Piipahdettiin matkan varrella Santa Cruzissa. Hyvä luoja miten kuuma oli, 
vaikka yritti kaikkista ylimääräisistä vaatteista päästä eroon.

Taidettiin viettää tulo matkalla kuutisen tuntia, ennen kuin lopulta
tultiin Montereyhin ja hotellin tyhjään pihaan.

Ilta-aurinkoa Montereyn keskustassa.

Montereyn keskustan katuja.

Hotelli iltavalaistuksessa. Nyt oli pihakin jo täyttynyt autoista.

Lauantaina hypättiin motskarin selkään ja ajettiin Carmel by the Seahin.
Kuvassa yksi kylän satumaisista rakennuksista.

Carmel by the Sean katuja.

Portti kujalle.
Lisää hassuja taloja.

Kadut oli puiden reunustamia.

Carmel Sunset Beach.

Carmel River Beach.
Käytiin tutustumassa Carmel by the Seassa sijaitsevaan Tor Houseen.

Lauantai ilta vietettiin Montereyn rantabulevardilla.

Yksi monista Cannery Rown ylikulkusilloista.

Vanhoja tehdasrakennuksia jotka on muutettu liiketiloiksi.

Montereyn rantamaisemia.

Montereyn rantamaisemia.

Kalifornian virallinen osavaltion kukka, eli unikko untenmailla ja taustalla
 Fisherman´s Wharf ravintoloineen ja kauppoineen. 

Rannassa kulkeva kävelytie.

Kotimatkalla pysähdyttiin ihmettelemään motskaritaideteoksia
Moss Landingissä ja tekemään ostoksia mökkerössä sijaitsevassa 
moottoripyörävarustekaupassa.

Kotiin ajeltiin Santa Cruz Mountainsien kautta.

Vuorilta oli mahtavat näköalat.

Meidän menopeli.

Santa Cruz Mountainseilla sijaitsee yksi motoristien ja autoilijoidenkin suosituimmista kohteista Alice´s Restaurant. Nämä autoilijat saapuivat paikalle heti meidän jälkeen. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti