sunnuntai 12. elokuuta 2018

Telttailua Big Basinissä

Miehen työtoverit olivat päättäneet lähteä sekalaisella seurueella telttailemaan ja kyselivät meitä mukaan. Big Basin Redwoods State Park ei ole kuin muutaman tunnin ajomatkan päässä meiltä, joten tokihan me päätettiin lähteä mukaan yhdeksi yöksi.


Löydettiin hyvin perille. Ajopeli varusteiden kera.

Kaikki osalliset paikalla.

Pelkäsin puun sisällä olevia mahdollisia hämähäkkejä.

Kaupunkilainen kuuli rasahduksen metsässä ja pelkäsi siellä olevan karhun.

Eväät pöydässä, kaikki hyvin!

Uuden teltan ensimmäinen pystytys suoritettu kunnialla.

Nykypäivää metsässä.

Mies vs. punapuu.

Yllätykseksi Big Basinissä oli todella lämpimän kosteaa.
Käytiin silti kävelemässä pieni lenkki polkuja pitkin.

Sekava kuva kuivasta joenuomasta.

Frisbeetä heittelemässä.

Taas yksi meistä hukannut itsensä puun sisälle.

Illalla oli pilkko pimeää ja tähtiäkin näkyi.

Ketään muuta ei tuntunut ahdistavan tulen teko rutikuivassa metsässä.
Pidettiin se kuitenkin suht pienenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti