maanantai 6. elokuuta 2018

Kesää kaupungissa

Viime viikkoina sää on kääntynyt täällä kaupungissa vieläkin sumuisemmaksi ja tuuli on joinain päivinä pelottavankin puuskaista. Samaan aikaan ympäröivissä kaupungeissa kärsitään yli +40C helteistä ja metsäpalot roihuaa joka puolella. Eli kesä on parhaimmillaan! Tai pahimmillaan...

Mukavaa tässä on kuitenkin se että ihan oman mielen mukaan voi pysytellä viileässä kaupungissa sumun saartamana tai lähteä muutaman kymmenen kilometrin päähän kylpemään aurinkoon.


Vaikka sää on sumuinen, rakennukset pysyy kauniina.

Sumua ja savua.

Terassilla riittää porukkaa vaikkei aurinko paistaisikaan.

Twin Peaksillä käppäilemässä.

Jossain sumun lomassa pilkottaa San Franciscon keskusta ja East Bay.

Tien päässä Interior Greenbelt.

Lämmitetyllä terassilla tarkenee. 

Tässä hommassa ei tule kylmä!

Golden Gate Bridge sumussa.

Puolituntia sumuiselta sillalta ja asteita oli 15 enemmän!

Viinin maistelua ilmastoidulla Kunden viinitilalla.

Nätti maisema.

Imagery Estate Winery.


Toisenlaista maistelua Lucky 13 terdellä.

Perus kesävarusteissa; villasukat ja villatakki.

Kissatkin pitää pitää lämpiminä kesällä.

Joinain päivinä on kuitenkin lämmintä ja aurinkoista!

Ja silloin niistä pitää osa nauttia omalla takapihalla!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti