tiistai 13. syyskuuta 2016

Hammaslääkärissä

Kun vuoden alussa tiedettiin että lähtö tulee ihan varmasti Helsingistä San Franciscoon, päätin varmuudeksi käydä hammaslääkärissä ettei heti tulisi mitään yllätyksiä uudessa kotikaupungissa. Noh, Suomessa paikattu hammas alkoi sitten kuitenkin pari päivää ennen muuttoa kiukuttelemaan joka kerta kun suuhun laittoi jotain kylmää. Eipä ollut aikaa siinä hässäkässä enää mihinkään hammaslääkäreihin lähteä sitä ihmettelemään.

Niinpä sitä sitten välteltiin kylmän juomista ja syömistä hyvinkin pitkään, että saatiin ensin vakuutukset kuntoon uudessa kotimaassa ja samalla etsiskelin hammaslääkäriä jostain lähinurkilta. Ja toki tälläisenä hammaslääkärikammoisena yritin löytää jotain paikkaa johon muutkin olivat olleet hyvin hyvin tyytyväisiä.
Vihdoin kahden kuukauden jälkeen muutosta olin päätynyt hammaslääkäriin, joka oli valikoitunut ykköseksi muiden joukosta monen sadan ihmisen kehuilla Yelpissä.


Hammaslääkärini

Sain muutaman yrityksen jälkeen langanpäähän henkilön jonka kanssa sain sovittua minulle ajan. Ensiksi tietysti piti täytellä kaiken maailman lippusia ja lappusia, enkä toki ensimmäisellä kerralla päässyt vielä edes muuhun kuin hammashygienistin käsittelyyn. Puhdistettiin hampaita, käytiin läpi hampaiden huoltotoimenpiteitä, kyseltiin mitä kaikkea muuta mahdollisesti olin ajatellut hampailleni tehdä tulevaisuudessa, otettiin läjä röntgenkuvia ja lopulta hammaslääkäri kävi esittäytymässä ja totesi että hän haluaisi minun käyvän spesialistilla.

Jaa, ai milläkö spesialistilla. No juuriin erikoistuneella tietenkin...

Sitten taas soittelin hammaslääkärin antaman käyntikortin osoittamaan paikkaan. Sain järjestettyä ajan ja kauhulla sitä sitten odottelin viikon verran. Tämä paikka olikin sitten jo hieman kauempana West Portalin asuinalueella ja sinne tuli huristeltua mukavasti Uberillä.

Ihan yhtä sympaattinen pieni paikka ja hyvin mukava henkilökunta. Hammaslääkäri tutki ja testasi missä hampaassa kylmä tuntuu miltäkin ja lopputuloshan sitten oli, että hän suosittelee juurihoitoa. Olin tähän tuomioon toki jo hieman varautunut, mutta kyllä se silti vähän järkytti. Ikinä koskaan aiemmin ei sellaista minulle ole tehty ja nyt täällä ihan uudessa ympäristössä sellaiseen pitäisi jotenkin itsensä psyykata. Koska minullehan on ihan pienestä asti kerrottu vain kamalia kokemuksia juurihoidosta ja että sellaiseen ei pitäisi koskaan joutua. Hammaslääkäri selitti vielä miten toimenpide heillä tehdään. Samalla myös kerrottiin että koko operaation ajan voi kuunnella haluamaansa musiikkia jos tuntuu niin saa myös rauhoittavaa lääkettä. Tässä kohtaa ihmettelin, että hommahan kuulostaa ihan siedettävältä. Niinpä suostuin lääkärin suosittelemaan toimenpiteeseen, vaikka hintalappu näyttikin aika kovalta nelinumeroisella hinnalla.

Muutaman viikon jälkeen istuin siis taas juurispesialtistin praktiikalla.
Omasta puhelimesta spotify soimaan kuulokkeiden kautta ja mukava asento tuolissa.
Ensin ien puudutettiin geelillä ja vasta sen jälkeen tökättiin puudutuspiikki kovasti pahoitellen jos tuntui ikävältä, tässä kohtaa oli pakko kertoa hammaslääkärille että Suomessa se puudute tökätään suoraan vaan ilman mitään geelejä. Hammaslääkäri oli vähän ihmeissään.
Puudutetta lisättiin heti jos hammasta avatessa tuntui vähäänkään mitään. Voin kertoa että eipä juuri tuntunut, muutaman kerran vähän ja siinä vaiheessa jo nopeasti oli puudutetta lisätty.Olisin saanut nähdä hampaasta kaivetut hermotkin, mutta kiittelin vain kohteliaasti ja totesin että ehkä on parempi että en näe niitä.
Pian juurikanavia sitten jo täyteltiinkin, otettiin vielä muutama röntgenkuva ja homma oli sillä selvä.
Tosin, itse hampaan kruunu pitää mennä sitten teetättämään taas siellä ensimmäisessä paikassa. Spesialisti on spesialisti vain yhdessä asiassa.


Juurihoidettavana.
Luppoaikaa oli välillä kuvienkin ottamiseen.

Ei muu auttanut kuin jäädä väliaikaisen paikan kanssa odottelemaan että pääsee sitten taas normaalille hammaslääkärille takaisin.

Olin yllättynyt että nämä kaksi paikkaa osasivat kuitenkin keskustella keskenään ja jakaa tietoja, ettei itse tarvinnut viedä mitään postia paikasta toiseen. Ja näinpä myöskin sain sähköpostitse kutsun seuraavaan operaatioon ja toki myös hyvin tarkasti kerrotun hoitosuunnitelman hintoineen.

Lopulta koitti toistaiseksi viimeinen hammaslääkärikäynti. Hampaan uudelleen rakentamiseen ja kruunun tekemiseen oli varattu kaksi tuntia aikaa. Hurjan kätevää että kruunu oikeasti tehtiin siellä paikan päällä sillä välin kuin itse sain puolisen tuntia huiliaikaa eli itseni kohdalla tämä siis tarkoitti käppäilyä katua niin ylös kuin katua riitti ja sitten samaa reittiä alas.

Pari tuntia siinä vierähti ja nyt on suussa yksi täysin hoidettu hammas. Hurjan tyytyväinen olen kyllä ollut palveluun ja apu on tuossa ihan lähellä, jos jotain äkillistä ilmaantuu. Mutta kallistahan tämä hupi on ollut. Vaikka kohdallani otettiin vielä parempi vakuutus hammaslääkärin osalta, vakuutusyhtiön korvauskatto tuli vastaan jo toisen käynnin jälkeen...
Jospa hampaat ei kiukuttelisi nyt hetkeen ainakaan kovin pahasti.


Hampaiden puhdistus ja tarkastus       399 dollaria
Juurihoito                                            1625 dollaria (sisältäen ensimmäisen arviointikäynnin)
Hampaan rakennus + kruunu              1685 dollaria

Halpaa kuin saippua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti