sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Pitkä viikonloppu Detroitissa

Useammin kuin kerran meiltä kysyttiin kun kerroimme että olimme matkustamassa Detroitiin, että miksi ihmeessä. Meillä oli erittäin hyvä syy matkata tuohon ilmeisen vieroksuttuun matkakohteeseen, nimittäin kaveripariskunnan hääjuhlat.

Nelisen tuntia kestäneen lennon jälkeen piti suunnata ensimmäisenä autovuokraamolle, koska Detroitissa ei kulje juuri mikään muu kuin yksityisauto. Ja koska ilta oli kääntymässä jo yön puoleen, niin käytiin hyvin amerikkalaisesti autokaistaa pitkin hakemassa iltapala Burger Kingistä!

Ilman autoa ei päässyt mihinkään.

Itse hääjuhlan lisäksi pääsimme mukaan ottamaan valokuvia mitä mahtavimmissa Detroitin maisemissa. Ajelimme hääseurueen kanssa pitkiä välimatkoja valtavia moottoriteitä pitkin, kävimme niin lähellä Kanadan rajaa kuin vain pääsimme ja illan hämärtyessä ajelimme maineeltaan pahimpien seutujen halki juhlapaikalle.


Belle Isle keskellä Detroit -jokea.
Taustalla Detroit.

Poseerausta Belle Islellä.
Seinämaalauksia oli enemmän kuin puhelimen muistiin olisi mahtunut.






Suurin osa viikonlopusta meni kuitenkin keskustan ulkopuolella. Saimme osallistua hääpäivän valmisteluihin ja morsiamen äidin kotona kiitospäivän ruokailuun (kiitospäivää juhlittiin jo nyt kun kaikki olivat samaan aikaan kaupungissa). Oli kalkkunaa lisukkeineen ja jälkiruoaksi tietysti kurpitsapiirakkaa!

Perinteikkäällä omakotitalo -alueella.

Juuri uunista tullut täytetty kalkkuna. 

Yhden illan ehdimme viettää myös Detroitin keskustassa illastaen ja kierrellen katuja Halloween -humussa.

Joku General Motorsin rakennus.

Detroit -joki. Toisella puolella Kanada.




Detroit on todellakin vierailemisen arvoinen kaupunki, aivan omanlaisensa paikka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti