perjantai 11. maaliskuuta 2016

Tutkimusmatka uuteen kotikaupunkiin

Ilahduin kun päätettiin että lähdenkin miehen mukaan työmatkalle San Franciscoon. Ajatus oli että pääsisin vähän tutkiskelemaan miltä se tuleva kotikaupunki näyttää. Olisihan tämä minun ensimmäinen matka kyseiseen kaupunkiin. Matka itsessään tuli aika nopealla aikataululla ja matkan lähestyessä jännitys sai totaalisen yliotteen uuden elämän äärellä olevasta ihmisestä. Mitäpä jos en pidäkään koko paikasta? Jospa mikään ei tunnukaan omalta ja koko muuttaminen alkaa tuntumaan vastenmieliseltä? Jossain vaiheessa tuntui jopa siltä että kotiin jääminen olisi ollut paras vaihtoehto. 
Alkoi siis toden teolla jännittämään ja ahdistamaan. 



Kun 16 tunnin matkustamisen jälkeen lentokoneen ikkunoista näkyi aurinkoisia vuoria ja sinisenä kimalteleva meri, nousi tällä matkaajalla väkisinkin tunteet pintaan. Tälläinenkö se uusi kotikaupunki nyt sitten on? Ilmakin tuoksui kukkivilta puilta ja vastaleikatulta nurmikolta. Kaikki näytti niin kauniilta ja maahantulotarkastuksestakin suoriuduttiin puolessa tunnissa! 
Taksikuski oli tosin aivan liian tehokas, koska olisin halunnut tuijotella maisemia kaikessa rauhassa, enkä olla huippuajassa hotellilla.


Ja ne maisemat siellä hotellilla sitten vasta hiljaiseksi vetivätkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti