En pidä salaisuuksista.
Vanhemmille on kerrottu jo ehkä muuttuvasta elämäntilanteesta, että ehtivät edes vähän tottua ajatukseen, ennen kuin jätetään jäähyväisiä lentokentällä. He ymmärtäisivät varmasti vaikka koko juttu lyssähtäisi tyysti syystä tai toisesta, eikä lähtöä tulisikaan. Muutama kaveri on myös saanut kuulla että tällainen mahdollisuus meille on ehkä tarjoutumassa. Suurin osa kavereista ja sukulaisista on kuitenkin edelleen aivan iloisen tietämättömiä, että Amerikkaan muuttamisesta edes haaveillaan. Niin ja ne omat työkaverit.
Miksikö sitä ei sitten huutele kadulla joka toiselle vastaantulijalle aikeista? Hyvä kysymys. Kai se on sitä omaakin pelkoa, että mitä jos suunnitelmat eivät toteudukaan. Mitä jos ei koskaan päästäkkään takaisin Kaliforniaan. Sittenpähän ei tarvitse selitellä kenellekään mitään. Ja voi nuolla haavojaan ylhäisessä yksinäisyydessään.
Itsehän tästä itselleen tekee hullun tilanteen. Koska en jaksa edes muistaa kuinka monessa tilanteessa olen jo ehtinyt miettimään jonkin keskustelun keskellä että "joo, tohon aikaan tätä vuotta en välttämättä edes ole täällä" tai vastailla jotain ympäri pyöreää kaikkiin kesälomauteluihin.
Uskon että tämän koettelemuksen jälkeen pidän salaisuuksista vielä vähemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti